Элиас ЛённротSYKSYLLÄОСЕНЬЮ

Taas on tullut synkeä syksyn aika,
Metsät kellastuu, sumu lakson täyttää,
Myrskyt pauhaa, kalveat lehdet puista
Lentävät maahan.
Pois on taivaalta rusopilvet aamun,
Illat kauniit kultinehen kadonneet,
Linnut vaikenneet suloääninensä,
Laksojen laulut.
Mustat päivät muuttuvat mustemmiksi,
Kastehelmet kuurana ruohon kattaa,
Silmä oudostuu ulos aamusilla
Katsoessansa.
Niin jo jäivätkin viherjäiset laksot,
Ahot armaat, lintujen lauluäänet,
Torvet paimenten, kedot kukkinensa,
Kaikki jo jäivät.
Kukka keltainen, kesän jälkijättö,
Miksi yksin jäit suremaan? Parempi,
Lähdet matkaan, kaihoni vaan sinusta
Kasvava ompi.
Vaan en huolikkaan toki surra, soiton
Temmon naulaltaan, kesälaitoksilta,
Soitan talvenkin suloutta, omp’ on
Talvikin kaunis.
Kaunis kaikin puolin on luonto, kaunis
Taivas tähteineen, valoloistoinensa,
Metsät huuteineen, joet, järvet jäineen,
Maat luminensa.
Entä joulun juhla, se lasten armas,
Talven iltaiset iloleikit, laulut,
Lasten päiväiset mäkilaskut, luistot
Hankea myöten!
Niitä talvellain sulomielin soitan,
Arvellen itsekseni: eipä vainen
Ilman talvetta toki taitais olla
Niin kesä kaunis.