Элиас ЛённротNEIJON LAULU
Kultani kukkuu, kaukana kukkuu, Saimen rannalla...
v. 1.
Kultani kukkuu, kaukana kukkuu, Saimen rannalla ruikuttaa;
Ruuhtapa ei ole ollenkaan,
Joka minun kultani kannattaa.
v. 2.
Raskas on olla, kun nuorena viettää täytyy mun aikani kullata;
Ainapa mieleni aatkela,
Keto kun on kukatonna kuihtuva.
v. 3.
Voi kun en pääse mä meren yli raukka, matkat on eesäni aaltoiset;
Olisipa kotkan lentimet,
Jopa meri jäisi ja aaltoiset.
v. 4.
Taikka jos ankara tuuli mun veisi, lennättaisi kun lehtenä;
Emp’olis viikkoja viipyvä,
Ikiäni surusena itkevä.
v. 5.
En kotkalta ma siipiä saa, en pääse mä turvasa tuulenkaan,
Eikä ne pilvet taivaankaan
Ota mua mukahansa kulkemaan.
v. 6.
Suottapa laakson laulava lintu virttäsi veisaat pienoinen;
Ainapa syys yhä pilvinen,
Surunen on syämeni raukkaisen.
v. 7.
Olisit sa selän yli kultani luoksi lentävä pääskyni lauluillen,
Kuiskaa korvaan kullallen,
Katala kun olen vähä riemuinen.
v. 8.
Vaan uimastapa kultani kiellä luokseni Saimen aaltoja;
Siinäpä löytäisi hautansa,
Suru olis syämeni sortava.
v. 9.
Mistäpä kultani, pääsky sä, tunnet, olisitpa löytävä vaivaisen?
Pimiäpä yö on syksyinen,
Erinänsä käki alamielinen.
v. 10.
Kuin syys-yö on synkiä, kuuton, niinpä on kultani murheissaan,
Hoikka on itkevä huolissaan,
Käki kun on kujertava kuusestaan.
v. 11.
Tulisipa talvi ja meri menis jäähän, pian olis mureheni heittävä;
Kultani kulkisi rientävä,
Selän yli lähenisi hiihtävä.
v. 12.
Sittep’ en itkis, kultani rinnoin päivä kun autuas päätyisi;
Suupa ja huulet on kultani
Makiammat hunajata, mettäki.
v. 13.
Vaikkapa talvi on vilunen ja kylmä, tuota en pelkäisi ollenkaan;
Sylisäpä kultani istuvan
Palavaki olisi mun ainian
v. 14.
Täytä toivoni, Jumala, ja anna jäähtyä järvenki aaltoisen!
Siitäpä kerran kiittänen
Sinua ma, rakas Isä taivainen!
v. 15.
Voi sitä pitkää, ikävätä, syystä! Eik’ ole, ken mua lohduttaa;
Kohtapa kuolloki saavuttaa,
Jos en minä sinua nyt nähäkseni saa.
Loppu.
*) Tämä, muualta näihin Sanomiin pantavaksi lähetetty, Laulu pannaan, Jälki-kirjoituksineen, tähän Lehteen, aivan semmoisena kuin se on meille tullut. V. S. T.
